Ja näin. Lokakuu vierähti niin, ettei ehtinyt edes tänne kirjoitella. Koronapandemiassa eletään nyt siinä mielessä hyvää vaihetta, että Suomessa 80 % rokotuskattavuus yli 12-vuotiailla on toteutumassa ihan näinä päivinä. Tauti kyllä riehuu rokottamattomien keskuudessa nyt, kun rajoitukset on poistettu, ja niinpä sairaaloissa ollaan suurehkon työmäärän alla. Glasgow’ssa on meneillään ilmastokokous. Toivottavasti saavat jotain konkreettisia päätöksiä aikaiseksi, eikä vain ympäripyöreää pyörittelyä.
Ilma on ollut lauhaa ja välillä sateista, pian kylmenee, lähelle pakkasrajaa mennään myös Etelä-Suomessa. Hyvä. Se säästä. Tästä vähän Suffocationia pyyhäinpäivän kunniaksi, älppäreissä oli näiden newyorkilaisten eka. Tekninen, brutaali, venkoileva kurnutus-tamppaus-myllytys alkoi kunnolla näiden häiskien innostamana. Ihanaahan tätäkin on silloin tällöin kuunnella. Ei mitään easy listeningiä ja säkeistö-kertosäe-lauletaanmukana -settiä vaan melkeinpä jazzahtavaa teemojen kehittelyä, huikeaa instrumettien hallintaa ja brutaaliuden ytimen hakemista.
Pyhäinpäivä tosiaan. Edesmenneitä tänään muistellaan – jos muistellaan, hah! Velipoika ei yleensä välittänyt minkään tietyn päivän pyhittämisestä jollekin asialle. Ymmärrän näkökannan, vaikka itse olenkin jonkin tason traditionalisti. Onhan tässä tullut vainajia muisteltua vaikka mitenkä harva se päivä, mutta on toki ihmisyhteisöille tärkeää, että tietyt päivät ovat vapaina hiljaiselle kunnioitukselle ja rauhoittumiselle. Sitten voi muina päivinä jatkaa pinnallista sikailua!
Kohta on tämä lp-laatikko käyty läpi. Kyllä teen joitain poimintoja vielä tuolta toisestakin lootasta. Ei tätä tähän voi jättää. Mutta mitäs? Suikkareita. How Will I Laugh Tomorrow When I Can't Even Smile Today -levy vuodelta 1988. Näiden meininki on kyllä mukavan härskiä crossover-thrashia. Varmaan lähimpänä skeittimusaa (jonkin Anthraxin, tai no, vaikka Bad Religionin kanssa), josta diggailen. Myös tätä seuraava Lights...Camera...Revolution löytyy laatikosta, se onkin erittäin tuttu itselleni, olikohan peräti tuolta levyltä nauhoitettu se kasetti, joka itselläni on vielä kaapin perällä. No, nyt on sitten itse alkuperäinen levykin. Näin ne äänitteet kiertävät.
Uudemmat, tämän vuosituhannen Suicidal Tendencies -biisit, joita olen kuullut, ovat kyllä olleet enimmäkseen todella ankeita, ihme funkheavy-jöötiä. Tässä kuitenkin tämän How Will… -levyn kakkosraita Hearing Voices.
ST:ssa on parhaimmillaan just hyvä eläytyminen ongelmanuoren tai muuten vain ulkopuoliseksi itsensä tuntevan tyypin mielenmaisemaan. Ulkopuolisuus on usein viisautta. Oli se sitten vahingossa löydettyä tai tarkoituksella tavoiteltua. Kahvi loppui. Illaksi on taas hieman olutta. Haa, tietoisesti kirjoitin samat asiat kuin edellisessä, syyskuun pätkässäni.
Oluesta kun tuli puhe, niin Saksan Tankardia veljellä oli pari levyä. Laitetaanpa soimaan levy Morning After, sattumoisin vuodelta 1988 tämäkin. Saksalaista tyylitajua, hittolainen, pakko arvostaa!
Seuraava kirjoitukseni onkin sitten viimeinen tämän laatikon tiimoilta, sen jälkeen on seuraavan laatikon aika! (Fanfaareja?) Näin, yhtäkkiä tuntuu, että velipoika naureskelee tässä mukana ja kannustaa eteenpäin. Pitipä tämäkin päivä nähdä. Haalea marraskuun aurinko hohtaa puidenlatvojen ja sälekaihdinten läpi, minä kirjoitan, lapset leikkiävät viereisessä huoneessa, vaimo on töissä, Tankard soi, alle viikon päästä täytän itsekin taas vuosia. Hiton outo, kiehtova ja pelottava kosmos. Ei auta kuin ratsastaa mukana. Kippis!
Loppuun vähän rauhoittumista. Pekka Streng tuolla jossain aiemmassa tekstissä tulikin mainittua ohimennen. Kesämaa-levyltä kastepisaramaisen herkkä Katsele yössä.
