Älpeiden läpikäynti aloitettu. Mistä ihmeestä ja missä välissä veli oli hankkinut noin monta Hendrixin levyä? Esimerkiksi Are You Experienced?, Electric Ladyland ja joitain livelevyjä. Ja sitten tietysti tuo Smash Hits. Ihan omanlaisensa tyyli kyllä Jimillä, soitto on ilmavaa ja koko ajan elävästi muokkautuvaa. Ei siis mitään väkinäistä puristamista. All Along the Watchtower on mahdottoman komea biisi, lapsena jo siitä diggailin. Dylaninhan se alunperin on, mutta Hendrixin versiona sai kunnolla tuulta siipiensä alle.

Ja Slayerin debyytti Show No Mercy. Siinä on aitoa asiaa. Siinä ollaan tietyssä tienhaarassa ja ihan siinä ytimessä, mitä rankka hevi esteettisesti, sanoituksellisesti ja soitannollisesti pitää sisällään.

 

 

Talven selkä on taittunut. Luin Rob Halfordin muistelmateoksen Tunnustan. Sympaattista tekstiä mukavilla itseironisilla heitoilla ryyditettynä. Judas Priestiä näiden lp-levyjen joukossa ei ole toistaiseksi tullut vastaan. Meillä taisi olla sanaton sopimus, että minä keskityn Priestin levyjen hankintaan.

 

 

Stone Free, nautinnollista rämpyttelyä ja jammailua. Osassa Hendrixin biiseistä on toki vähän sellainen meno, että kunhan nautiskellaan joidenkin blues-kuvioiden ympärillä tallustelusta ilman suurempaa päämäärää. Ehkä parempi, etten ala kritisoida enempää, etten vaikuta Hendrix-asiantuntijoiden silmissä täydeltä idiootilta. Enimmäkseen siis kovaa kamaa!

Veljen poismeno tuntuu nyt jo kaukaiselta. Hän itse tuntuu yhä läheiseltä, mutta suru on vaimentunut talven pakkasiin. Toki, jos ajattelen veljen viimeisiä päiviä ja sitä, miltä maailma hänen silmissään silloin näytti, ja tiesikö hän päivien olevan loppumassa, silloin valahtaa sisuksiin kylmää vettä. Mutta me elämme ja pidämme häntä elossa mielessämme.

Hendrixin kitara kiemurtelee kuin savu. Palavan kitaran hehku jostain kaukaa vuosikymmenien takaa, hohkaa kaiuttimien kautta, yhä kuuma hiillos.

No niin. Siihen kannoin ensimmäisen lp-laatikon, olohuoneeseen kissan kiipeilypuun juurelle. Painollaan se estää samalla lapsia liikuttelemasta tuota hökötystä loikkimis-piileskely-ryömintäleikeissään. Ainakin jonkin verran. Emme varmasti arvaa, mihin meidän enemmän tai vähemmän rakkaat tavaramme päätyvät, kun poismenomme jälkeen muut ottavat ne käyttöön.

Onhan tuossa tosiaan muutama levy. Laskenpa.

Voivod: Dimension Hatröss. 1988.

 

Sekosin laskuissa, kun pysähdyin ihastelemaan jotain Voivodia tai vanhaa Slayeria. Ai että. Mutta on niitä lähemmäs sata, ylikin ehkä. Iso läjä tuossa puolessa välissä on viihdemusaa ja aikuisrockia ja mitä lie kummallista. Selvästi halvalla hommannut jostain. Ehtiköhän monta kertaa kuunnella? Olisi mukavaa viettää ilta tai pari veljen kanssa näitä läpi käyden, hekotellen ja ylistäen ja kuunnellen. Mutta kaipa se käy myös ilman, että hän on fyysisesti paikalla.

 Jimi Hendrix Experience: Smash Hits. 1968.

Venäjällä maahan palannut oppositiopoliitikko Aleksander Navalnyi on pidätetty ilman mitään perusteltua syytä. Pidätys on tuomittu laajalti eurooppalaisten valtionjohtajien taholta. Hendrixin Smash Hits -kokoelma kurkkii kissan kiipeilypuun alta.

Talvea on tosiaankin ollut. Nyt ilma on lauhtumassa mutta plussalle ei mennä. Pakkanen raapii poskipäitä ja sisäänhengitys jäädyttää nenäkarvat. Tämä on hyvä. Tarkoitus olisi käydä hiihtämässä joku päivä. Yhdysvalloissa väistyvän presidentti Trumpin kannattajat eivät tahdo uskoa todellisuutta ja ovat viime viikolla riehuneet, valtasivat hetkeksi jopa kongressitalon. Tälle olisi Matin kanssa hyvä naureskella. Kaikenlaisia hulluja.

Pave Maijanen kuoli eilen. Hänen musiikistaan ei kyllä tullut puhetta koskaan Matin kanssa – ei kuulunut meidän kummankaan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Tai olikohan joskus puhetta jostain Royalsista… Hieno muusikko kyllä ja hyvä hitintekijä, vaikka keskittyikin nuoruusvuosiensa jälkeen lähinnä aikuisrock-tyyliseen poppiin. Melko varman olen, että Mattikin arvosti. Tietyt Paven kappaleet olivat osa lapsuudemme soundtrackia 80-luvulla.

 

Hitto kun myös Mercuful Faten Time on hyvä levy. Ehkä pari-kolme kappaletta olisi loppupäästä voinut jättää pois. Tai enpä tiedä. Ei kannata noin kovista levyistä antaa herkästi tällaisia giljotiinituomioita.

Lp-levyjen vuoro tulee pian. Nostan toisen niistä makuuhuoneen lattialla odottaneista laatikoista tässä joku päivä olohuoneen puolelle ja laitan soimaan jotain. Varmaankin Hendrixiä, jonka kansi on laatikossa ensimmäisenä osunut silmiin joka ilta ja aamu.

Uuden vuoden puolella. Sonic Youth: Dirty. Tästä nuhruisen repivästä alternative rockista minulla ei aikaisemmin ole ollut erityistä mielipidettä. Olen kyllä tiennyt, että vahvaa suosiota on nauttinut etenkin juuri vaihtoehtorockin ystävien keskuudessa, jonkinlaisella grunge-vivahteella ilmeisesti. Kyllähän tässä sellainen 90-luvun alun angsti kuuluu, ja hyvä niin. Toiset biisit ovat miesvokalistin ja toiset naisen laulamia. Kaipuuta, turhautumista, raivoa, odotusta. Ihan passelia kamaa. Bändistä enemmän tietävien korvissa tällaiset luonnehdinnat ovat tietysti huvittavia, sama kuin kävisin jonkun arkkitehdin luomusta katselemassa, että kyllä sen vierellä on mukava seisoskella kuumana päivänä auringolta suojassa, ja ikkunoissakin on nätit verhot. Mutta alku sekin on.

Se jää kauemmaksi. Se, kuolema. Veljeni kuolema. Eikä se kuitenkaan ikinä poistu. Kuin öisellä taivaalla etääntyvä taivaankappale, joka muuttuu suuresta pallosta pienemmäksi läiskäksi ja lopulta pieneksi tuikkivaksi pisteeksi, mutta silti se jää sinne, ei ikinä katoa täysin avaruuden syvyyteen. Ja aina kun sen suuntaan katsoo, sen löytää heti, silmät tietävät, missä kohtaa taivaanpiiriä tuo valopiste pitää kotiaan. Anteeksi Matti, vertasin juuri muistoasi banaalisti taivaalla tuikkivaan tähteen. Mutta sellaisiahan me olemme, samaa ainesta, joka kiitää läpi tyhjyyden. Hetken vierekkäin, sitten erillään.

Ensimmäiset rokotukset koronavirusta vastaan on annettu Suomessakin. Tartuntamäärät ovat pysyneet maltillisina, mikäli joulunvietosta ei aiheudu mitään valtaisaa nousua. Toivo vahvistuu. Ulkona on muutama aste pakkasta. Näillä näkymin pakkaset kestävätkin ainakin pari viikkoa. Oikea talvi. Jäätyköön maa. Se tekee hyvää.