Kuumuus se vain jatkuu ja jatkuu. Sataisipa ensi yönä. Pienet mahdollisuudet siihen on. Taloyhtiön nurmikkokin on keltainen, nääntynyt. Ahdistavaa, että ilmastonmuutoksen mukana tällaiset hellejaksot tulevat ilmeisesti joka tapauksessa yleistymään Suomessa, vaikka lämpeneminen saataisiinkin pidettyä tavoitteiden mukaisena – mikä vaikuttaa nyt aika optimistiselta odotukselta. Saatanan ihmiskunta. Me.

Juhannuksena viimeksi – yöllä, asioista jutellessa niin kuin helposti tulee juteltua juhannusjuomien innoittamana – tunteet veljen kuolemasta nousivat pintaan ja suru kaappasi hetkeksi otteeseensa. Saahan se kaapata. Antaa tulla vaan! Ja terve menoa kun on myllerryksensä tehnyt.

Lisää Sabbatia. Dreamweaver on kyllä kova levy. Valtavasti sanoja näissä kappaleissa, polveilevia tarinoita joissa on eri hahmojen vuorosanoja näytelmäkäsikirjoituksen hengessä.

Tänään selviää jalkapallon em-kisojen välierässä, kumpi menee finaaliin Italian, joka voitti omassa välierässään Espanjan, vastustajaksi: Tanska vai Englanti. Kyllähän tässä on Tanskaa kannatettava, aavistuksen altavastaajan asemassa oleva joukkue ja ainoa pohjoismaa, joka tänne asti on näissä kisoissa päässyt. Sitä paitsi Suomi voitti alkulohkon ottelussa Tanskan, eli Tanskan ollessa mestari osa voiton hehkusta kuuluisi – tietenkin! – moraalisesti Suomen huuhkajille. Näistä kisoista kyllä riittäisi juttua velipojan kanssa. No, nyt hän pyörii jollain tasolla kisoja ympäröivissä ajatuksissa, puheissa ja kirjoituksissa. Kuten tässä.

Paluu. Siis tämän blogin pariin. Ollut työreissua, juhannuksenviettoa ja muuta. Helteistä on ollut, eikä lämmölle ihan äkkiä näy loppua. Antaa tulla vaan, vaikka välillä kaihoten ajattelenkin lokakuun kirpeitä aamuja, joissa ei todellakaan paidanselkämys liimaannu hikiseen selkään. Muutaman päivän päästä alkaa sitä paitsi loma.

Seuraava kuunteluun pääsevä älppäri on Sabbat-yhtyeeen debyytti History of a Time to Come. Bändi jäi lyhytikäiseksi 80- ja 90-lukujen taitteessa, kolme kokopitkää levyä saivat aikaiseksi. Vokalisti Martin Walkyier perusti Sabbatin jälkeen folk metal -yhtyee Skycladin. Kitaristi Andy Sneap puolestaan tuli myöhemmin tunnetuksi tuottajana. Sitä nykystandardien mukaista tiukaksi hiottua jykevää äänivallia hän on enimmäkseen tainnut tuotella.

 

Muistan hieman morkanneeni Sabbatia silloin nuorukaisena – ehkä siksi, että veli diggaili. Ehkä bändin nimi tuntui mielikuvituksettomalta, koska Black Sabbath dominoi nimellään niin vahvasti raskaan rockin historiaa. Myös yhtyeen brittiläisyys epäilytti. Eipä briteistä kovin suurta legioonaa maineikkaita thrash-bändejä olekaan tullut. Joka tapauksessa, kovahan tämä on! Muistaakseni kakkoslevy Dreamweaver on vielä hieman kiinnostavampi. Ja tuollahan se laatikossa seuraavaksi lymyilee. Hienot kannet molemmissa. Ja perus-thrashia fiksummat sanoitukset.

Sabbat: Dreamweaver. 1989.