Veljeltä jääneiden cd- ja lp-levyjen läpikäyntiä, muistelua, filosofointia, höpinää, arkea, elämää.

12.11.2020

Dillinger Escape Plan. Tätäkin matikkametallia eli ahdistunutta ja raivoavaa nykimistä – okei, mukana joitain seesteisempiä rallatteluhetkiä – tuli muutama levy Matilta. Aikamoista. Kyllä tämä toimii oikeassa hetkessä. Pieni annos esimerkiksi tähän marraskuiseen mustaan iltaan. Mattia viehätti ristiriitaisuus, ristivetoisuus, viistous. Ei mitään helposti pureskeltavaa pullaa.



Talvi ei anna merkkejä itsestään. Yhdysvalloissa vaalit hävinnyt presidentti Donald Trump – eräs merkki aikamme pohjavirroissa piilevistä älyttömyyksistä, jotka silloin tällöin sakeutuvat altaissa, joihin seisova vesi kerääntyy – venkoilee tappionsa myöntämisen kanssa. Dillinger Escape Plan: Calculating Infinity on itse asiassa ihan kelpo soundtrack hänen valtakautensa tempoilulle, uhittelulle ja asioiden sotkemiselle ja pitkin seiniä paiskomiselle.

Nyt laitoin musiikin pois. A-studiossa keskustellaan, kuinka USA:n presidentin toiminta vaikuttaa Suomen turvallisuustilanteeseen. Eilen Suomen jalkapallomaajoukkue voitti Pariisissa harjoitusottelussa Ranskan. 0-2. Jumalauta. Tämä on sellainen asia, mistä laittaisin viestin Matille. Tai soittaisin. Päivittelisimme, miten uskomatonta tämä on. Mutta totta se on. Jokainen päivä elämässä on totta. Jos koko maailma ylipäätään on totta, on myös elämä. Hengitys. Hetket.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut postaukset