Itsenäisyyspäivän yli päästy. Matin kokoelman viimeinen novelli on luettavana. Väkevää, synkkää kamaa nuo tarinat – pohdinnat, irvailut, analyysit, kauhukuvat. Tunnistan niistä asioita, joita hän pelkäsi, jotka häntä ahdistivat. Riveillä tulee vastaan myös ilmiöitä, joita hän ihasteli ja jotka saivat hänet nauramaan. Yleissävy on kuitenkin lähes epätoivoinen, huumorissakin katkeransuloisia sävyjä viljelevä. Olisi hienoa keskustella hänen kanssaan, missä määrin hän pitää maailmaa todella niin synkeänä paikkana ja miltä osin kyseessä on ilmaisun prosessi, hyökkäys, kissojen nostaminen pöydille.

Hyppäävä ihmeauto Kitt ja kerrostalo.

 

Siirsin levyhyllyn toiselle seinälle, koska ketjureaktion kaltaisesti kirjahylly tulee lähipäivinä siirtymään siihen kohtaan, jossa levyhylly oli. Kirjahyllyn vanhalle paikalle taas tulee vanhemmiltani vanha tummapuinen senkki. Sen kylkeen minä ja Matti olimme lapsina piirtäneet väriliidulla, lähinnä oranssilla värillä. Ihmeauto Kitt hyppää pääteoksessa kerrostalon yli.