Mitäs hemmettiä, kaksikymmentä päivää kulunut edellisestä tekstistä. Helteet ovat nyt muutamaksi päiväksi taunneet, mutta kohta mennään taas. Perkele. Kyllähän tuon kestää jos ei yli kolmenkymmenen mennä ja yöllä olisi edes kohtalaisen viileää, mutta kunnon sateita ei ole tullut pitkään aikaan. Luonto kärvistelee, mustikatkin jäävät pieniksi.

Viime viikonloppuna netissä ja lopulta muidenkin tiedotusvälineiden puolella sai huomiota #punkstoo -aihepiiri, eli anonyymisti ahdistelun uhriksi joutuneet keikoilla kävijät ja soittajien seurassa olleet – suurimmaksi osaksi naiset – ovat päässeet tuolla kanavalla Instagramissa kertomaan kokemuksiaan. Kylmäävää luettavaa. Myös #metaltoo ja parin muun genren paljastuskanavat on perustettu. Hyvä, että nämä käydään kunnolla läpi. Onhan tuollaisten asioiden mahdollistaminen ollut yhteiskunnassa laajempikin ilmiö kuin muutaman kusipäisen hyväksikäyttäjän toiminta. Alakulttuureissa ihmiset – tässä tapauksessa hyvin usein nimen omaan miehet – voivat jokainen omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten otollinen ilmapiiri kaikenlaiselle ahdistelulle, kiusaamiselle, hyväksikäytölle ja väkivallalle muodostuu, tai siis jatkossa toivottavasti jää muodostumatta yhä useammin.

Mutta jatketaanpa silti musiikin parissa. Äsken soitin Anthraxin Persistence on Time -levyn. Sehän oli erittäin tyylikäs, vähän tummanpuhuvampi kuin sitä edeltäneet bändin tuotokset. Monia muistoja on siitä, kuinka nuo biisit raikuivat velipojan huoneessa.

Eipä jäädä kuitenkaan siihen, vaan kurkistetaan lp-laatikkoon. Itävaltalainen Pungent Stench sieltä kurkistelee. Debyytti For God Your Soul... For Me Your Flesh vuodelta 1990. Tämä painos on harvinaisempi, 1000 kappaletta painettu splatter-kuvioitu vinyyli. Rumpusoundi on kyllä ankeasti lätkyttävä. Mutta kyllä tässä tietty kiero ja törkyinen meininki on vahvana, suositus sellaisen death metalin ystäville. Ei jazzopistokamaa.