Veljeltä jääneiden cd- ja lp-levyjen läpikäyntiä, muistelua, filosofointia, höpinää, arkea, elämää.

29.6.2021

Paluu. Siis tämän blogin pariin. Ollut työreissua, juhannuksenviettoa ja muuta. Helteistä on ollut, eikä lämmölle ihan äkkiä näy loppua. Antaa tulla vaan, vaikka välillä kaihoten ajattelenkin lokakuun kirpeitä aamuja, joissa ei todellakaan paidanselkämys liimaannu hikiseen selkään. Muutaman päivän päästä alkaa sitä paitsi loma.

Seuraava kuunteluun pääsevä älppäri on Sabbat-yhtyeeen debyytti History of a Time to Come. Bändi jäi lyhytikäiseksi 80- ja 90-lukujen taitteessa, kolme kokopitkää levyä saivat aikaiseksi. Vokalisti Martin Walkyier perusti Sabbatin jälkeen folk metal -yhtyee Skycladin. Kitaristi Andy Sneap puolestaan tuli myöhemmin tunnetuksi tuottajana. Sitä nykystandardien mukaista tiukaksi hiottua jykevää äänivallia hän on enimmäkseen tainnut tuotella.

 



Muistan hieman morkanneeni Sabbatia silloin nuorukaisena – ehkä siksi, että veli diggaili. Ehkä bändin nimi tuntui mielikuvituksettomalta, koska Black Sabbath dominoi nimellään niin vahvasti raskaan rockin historiaa. Myös yhtyeen brittiläisyys epäilytti. Eipä briteistä kovin suurta legioonaa maineikkaita thrash-bändejä olekaan tullut. Joka tapauksessa, kovahan tämä on! Muistaakseni kakkoslevy Dreamweaver on vielä hieman kiinnostavampi. Ja tuollahan se laatikossa seuraavaksi lymyilee. Hienot kannet molemmissa. Ja perus-thrashia fiksummat sanoitukset.

Sabbat: Dreamweaver. 1989.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut postaukset