Eilen saimme Matin asunnon tyhjennetyksi ja siivotuksi. Hyödyllistä ja hyödytöntä tavaraa. Syvään roskakuiluun, meidän autoihimme, tavarakeräyksen kuorma-autoon. Häkkivarastoon jäi muutamia tavaroita odottamaan tyhjennystä, jonka taloyhtiö tekee korvausta vastaan. Mutta itse asunto jäi tyhjäksi, puhtaaksi, vaaleaksi. Aurinko hohti sälekaihtimien välistä. Sammutetun jääkaapin ovi jäi raolleen. Ei enää ruokia ja juomia, ei eväitä, joita olin talvella syönyt aamulla ennen kuin lähdin Helsingin keskustaan työpaikan koulutukseen. Matti nousi sängyllään istumaan, minä kiitin yösijasta ja poistuin koleaan pimeään aamuun ja lähes täyteen linja-autoon. Nyt sängyn paikalla on tyhjää. Lattialla, jossa nukuin patjalla, on tyhjää. Stereot, joista kuuntelimme levyjä illalla, ovat nyt täällä kotonani. Ne menevät myyntiin. Katsotaan, kelpaavatko erääseen liikkeeseen Tampereella.

Ja lisää cd-levyjä tuli vielä laatikollinen. Äsken kuuntelin muutaman biisin Napalm Deathin Diatribesiä. Hyvin 90-luvun puolivälin henkinen levy. Ei ollenkaan huono. Hämy-keskitemporokkia nappiksen asteikolla.

 

UPM päätti sulkea Kaipolan paperitehtaan Jämsässä vuoden loppuun mennessä. Paperi ei ole enää niin kova sana kuin 90-luvun puolivälissä. Silloin luin kirjastossa Rumbaa, joka oli painettu sanomalehteä muistuttavaan formaattiin.

Tapasimme eilen myös veljen tyttöystävän, joka oli veljen vierellä konkreettisesti viimeisiin hetkiin saakka. Hänessä on voimaa ja toivoa, vaikka selvää on, että pinnan alla kulkee ikävän ja pettymyksen ja pimeyden voimakas virta. Hänen pitää jaksaa. Meidän kaikkien pitää. Tai oikeastaan ei pidä, vaan meillä on oikeus siihen. Oikeus jaksamiseen, muistelemiseen, tiedon ja tunteen ahmimiseen, elämän rakastamiseen.

Kävimme myös katsomassa, missä ensi viikon lauantain muistotilaisuuden pitopaikka sijaitsee. Vanhoja hirsirakenteisia talonpoikaisrakennuksia vilkasliikenteisten asfalttiväylien lähellä, lasi- ja kiviseinäisten nykyaikaisten korkeiden rakennelmien ympäröiminä. Maata oli pihapiirin lähellä revitty auki, rujot putket, johdot ja tukirakenteet makasivat kaivannossa kuin kasvien juuret ja kalastajien siimat ja uponneen laiturin hirret joenuomassa. Matti olisi arvostanut. Rakennusten takana oli komeita koivuja ja vaahteroita ja villinä kasvavaa niittykasvillisuutta. Eiköhän siellä kelpaa surra ja muistella ja nauraa.