Huomenna ajan Helsinkiin, niin ajavat myös vanhempani. Annamme Matin asunnosta viimeiset tavarat jätepalvelun kerääjille ja viemme vielä jotain itsekin pois. Tuntuu hyvältä, että saamme kämpän tyhjäksi. Silti olen varma, että tuntuu myös pahalta, koska suru asuu seinissä, vesihanoissa, ikkunanpielissä, parvekkeenovessa, joita Matti ei enää koskaan kosketa.