Taas muutama levy myyntiin. Kannet hyvässä kunnossa, ei naarmuja. Siirrän paperista merkkiä, joka osoittaa varmasti myyntiin menevien ja vielä arviointivuoroaan odottavien rajan.

Hevistä tämä pitkälti juontuu. Tai metallimusiikista, jos haluaa kuulostaa musiikkinörtiltä ja pelkää vulgaaria epämääräisyyttä. Heavy metal eri muodoissaan oli se nuorisomusiikkikulttuurin haara, johon yhtä aikaa ihastuimme 90-luvun alussa. Grunge levitteli lonkeroitaan joka nurkan takana, mutta sopiva annos refleksinomaista inhoa tuota muodikasta suuntausta vastaan auttoi keskittymään siihen, mikä oli oleellista ja seuraamaan, miten metalli selvisi noista vaikeista vuosista vuosikymmenen puolivälin tienoilla. Lähinnä ”vaikeudet” kylläkin koskivat mainstream-bändejä ja tietyissä alagenreissä tuo oli hyvinkin eloisaa aikaa. Samoin myönnyimme ajan kuluessa ymmärtämään tiettyjä grungeksi leimattuja bändejä, mutta se on asia erikseen.

Matti sukelsi syvemmälle äänimmäiseen metalliin – lähinnä thrashiin ja deathiin – kun minä keskityin perinteisemmän heavyn arvostukseen. Oli meillä toki monia yhteisiä suosikkeja, ja inhon kohteet olivat pitkälti yhteisiä myös. Lähinnä ero oli painotuksessa, siinä, mikä on se kovin ydin, aidoin asia. Vuosien kuluessa hänen musiikkimakunsa syveni ja laajeni osittain samoja reittejä kuin minulla, osin hän taas lähti erilaisille poluille.

 

Emperor: In the Nighside Eclipse. 1994.

 
Itse löysin metallimusiikista 2000-luvulla uusia versioita, sekoituksia ja tasoja, joihin Matti ei vastaavasti tuntenut kovin suurta vetoa sillä hetkellä, ja samaan aikaan hän ruokki tajuntaansa punkilla, progella, industrialilla, protestilauluilla, avantgarde-meiningillä. Näin jälkeenpäin katsottuna voin todeta, että itse olin mieltymysliikkeissäni konservatiivisempi: ymmärsin ja nautin satunnaisesti monista samoista musiikillisista elementeistä kuin hänkin, mutta pidin niihin tietyn varovaisen etäisyyden. Ehkä keskityin ennemmin tarkasti, hiljaa hypistellen tiettyihin tyylisuuntiin ja niiden alahaaroihin kuin olisin syöksynyt halaamaan sekä hiljaisten suvantojen että kaoottisten koskien tutkimattomia aarteita. Osin tämä kuvastaa temperamenttejamme muutenkin. Mutta en halua vetää moisia suoria yhtäläisyyslankoja. Olisi todellakin väärin luokitella meidän eromme muutamalla luonteenpiirteitä määrittävällä adjektiivilla. Ei ainakaan tässä vaiheessa kirjoitusta, ei tässä vaiheessa työtä. Olen itsekin vasta opettelemassa, mitä uskallan kirjoittaa hänestä ja minusta.

Juoksin tänään lenkin. Alkoi sataa melko pian kun olin astunut ulos. En kääntynyt takaisin. Pilvissä jyrisi, salama iski hehkuvana railona lähistöllä edessäpäin. Kastuin, juoksin kotiin. Juoksin, koska elävät keuhkoni ahmivat ilmaa ja jalkani liikkuivat.