Mihinkäs jäinkään toissapäivänä? The Boysia pöyräytän vähän taas. Reippaalta ja sopivan hönöltä kuulostaa myös B-puoli. Tämä on samalla jatkumolla joka kulkee läpi Little Richardin, Buddy Hollyn, Ramonesin ja Hanoi Rocksin. Mutta eteenpäin.

Dr. Hook: Rising. 1980.

  

Dr. Hook: Rising. Veikeän näköisiä 70-luvun häiskiä takakannessa. Jahas, saksalainen bändi ja julkaistu vuonna 1980 tämä albumi. Kannen ja logon perusteella odotin jotain ronskimpaa rokkailua, mutta aikamoista pehmoilu-soul-funkia tämä on. Vähän tällaista, mistä joku Mike Patton tykkäisi tehdä vinksahtaneita versioita. Yökerhot, sametti, pulisongit, afrot, diskopallot… Saksalainen bändi, oikeasti? Ei kyllä heti uskoisi. No mikäpä tässä. Näin hoidetaan pehmoilu niin, että musa kuitenkin rullaa eikä mennä liian sokerisuuden puolelle, ainakaan näin parin kappaleen perusteella.

Risingin takakansi.

 

 

Now That’s What I Call Music 3. 1984.

  

Now That’s What I Call Music 3. EMI:n tupla-lp, kokoelma kasarilta. Duran Duran, Tina Turner, Frankie Goes to Hollywood, Wham! No niin. En kuuntele nyt, mutta aika timanttinen hittipaketti. Mikä tuo sika aurinkolaseissaan on? Kova meno, ei voi muuta sanoa.

 

Punainen lanka: Punainen lanka. 1976.

  

Punainen lanka: Punainen lanka. Mitäs tämä? Aikamoista paatosta. Harri Saksala, Eija Ahvo ja kumppanit. Kirkasotsaista, haikeaa yhteiskunnallisen muutoksen kaipuuta. Sellainen 70-luvun kommunistisen kansanliikkeen totisuus tässä hönkäilee, mikä on toisaalta viehättävää mutta toisaalta hemmetin rasittavaa. Bändin alkuaikojen kokoonpanossa oli muuten mukana Hasse Walli, jonka velipuoli Petri Walli oli tuttu Kinston Wallista.

 

Soi-tin-me-not. 1986.

  

Soi-tin-me-not. Mitä hemmettiä nyt taas? TV-viihdesarjan musiikkilevy. Tuossa sarjassahan lauleskelu oli tärkeässä osassa. Heikki Kinnunen, Susanna Haavisto, Eija Ahvo (sama kuin äskeisessä Punaisessa langassa) ja Erkki Saarela. Ai että, ihan hupaisa ja haikeakin olo tästä tulee. Muistan, miten tunnusmusiikki loi lauantai-iltaisin jotenkin turvallisen olon, vakuutuksen siitä, että oltiin irti arjesta. Kiitos vaan tästäkin. Nyt Kinnusen Hekki laulaa Sinä-nimistä slovaria pianon säestyksellä, Ahvon, vai onkohan tuo naislaulaja Haavisto, kanssa. Okei, tämä riittää. Pitää vähän lepuuttaa kirjoitussormia ja mieltä. Onhan perjantai.